Osa 2 - Epätoivon jälkeinen onni


Epätoivoisten baari-iltojen viikonloppu oli ohi ja Emily päätti siirtyä muihin puuhiin. Emily päätti kokeilla kalastusta, mutta tuloksena oli pelkästään saappaita, roskaa ja levää.

Heti samana aamuna ulkoa tultua Emily huomasi naamansa olevan täynnä finnejä. 
"Ainoastaan meikin lisääminen voi pelastaa tämän naaman", Emily ajatteli ja lisäsi epätoivoisesti peitevoidetta pitkin kasvojaan.

Emily ajatteli aamupalan sentään sujuvan paremmin. Grillattu juustovoileipä ei voisi ikinä mennä pieleen, eihän? Väärin. Se meni erittäin pieleen. Kärähti jokaisesta kulmasta ja haisi viemäriltä.

"Tänään ei voisi mennä asiat pahemmin pieleen", huokaisi Emily raaputellessaan voileipäänsä pois pannulta joka nyt oli myös piloilla. Emily käänsi katseensa ulos. "Ensilumi!"


"Tästä kaupungista tulee varmasti upea kun lumi jää maahan!" Emily pohti ääneen. Emily kasteli välillä kukkia ja pian kuulikin oven pimpotuksen.

"Ei. Ei. En vain jaksa naapureita tänään", Emily huokaisi ja kuitenkin kääntyi etuoveaan kohti.

"Moikka!" tummatukkainen naapuri huudahti. Emily ei koskaan ollut tavannut tätä naishenkilöä ennen. "Olet kuulemma erittäin hyvä ja hiljainen naapuri, joten päätin tuoda lahjan. Tässä! Toivottavasti pidät siitä."
"Ei, en voi ottaa sitä vastaan!" Emily kauhisteli naapurin survoessa puista itseveistettyä kitaraa Emilyn käsivarsille.
"Kokeile edes soittaa!" naapuri hymyili.


Emilyn näppäillessä uutta kitaraansa, naapuri innostui.
"Hei sähän oot luonnonlahjakkuus! Täytyy kuitenkin mennä. Soitellaan, jooko?"
Samassa kun Emily vilkutti naapurilleen joka oli pelottavan ystävällinen, hän kuuli käheän maukaisun.

Hänen etupihallaan makasi erittäin huonovointinen kulkukissa. Raukalta valui kuolaa suusta, se ei pysynyt pystyssä kunnolla ja äänikin oli lähes kadonnut.

"Heippa pieni!" Emily tervehti uutta eläinystäväänsä. "Mikä hätänä?"
"Mau", kissa vinkaisi epätoivoisesti.
"Minä luulen että meidän tulisi käydä eläinlääkärissä. Mikä nimesi mahtaa olla? Minusta Noodles kuulostaa hyvältä."


Emily nosti valkoisen kissaraasun syliinsä ja antoi valtavan halauksen. Kissa nosti urheasti päätään ja katsoi Emilyä toiveikkaasti. Hän tiesi saavansa apua, voivansa luottaa ja uskoi uuteen mahdollisuuteen kodista.

ELÄINLÄÄKÄRISSÄ:

"Tämä pikkuinen on erittäin sairaana", lääkäri totesi tutkiessaan pientä, kuihtunutta kissaa. "Lähtisin ensin etenemään antibiooteilla ja pienellä rokotteella. Hän pääsee kotiin jo tänään! Täytyy tosin pistää häpeäkauluri päälle ettei... öh..."
"Noodles."
"Ettei Noodles nuole haavojaan."

Hieman ärtyneenä Noodles poistui hoitopöydältä tuntien jälkeen ja vilkaisi uutta omistajaansa. Ärtyneisyys oli selkeästi läsnä, mutta Emily pystyi vannomaan kissan silmien sanovan jotain: jotain luottamuksesta.
"Tahdotko kotiin?" Emily kysyi kissalta hymyillen.
"Mau!" kuului kehräys.

Noodlesin kotiin matkatessa Emily kävi ostamassa hiekkalaatikon, ruokakulhon ja pienen kiipeilypuun kissaa varten. Heti oven avauduttua Noodles ampaisi sisään tutkimaan paikkoja. Hän nuuhki ja nuuhki välittämättä kauluristaan.


R
Raskas päivä päättyi positiivisin merkein sekä Emilyllä että Noodlesilla. Emily sammui petiin heti Noodlesin syötyä iltapalansa.

Hieman säälittävässä asennossa nukkumaan joutuva Noodles oli kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen uuteen kotiinsa. Mitä kaikkea ihanaa tulisi tapahtumaan? Tai mitä jäynöjä pääsisikään keksimään? Noodles kehräsi itsensä onnellisesti uneen.



Kommentit