"Olen. Ja tiedän että-"
"Tiedät mitä? Että aiot pakottaa minut isäksi? Että olit typerä ja suostuit sänkyyn se ilta?"
"En minä aio-"
"Minä en ryhdy isäksi! Jätä minut rauhaan!" Simeon raivosi, löi nyrkillä seinään ja poistui Emilyn talosta, sekä elämästä.
"Noodles, en tiedä mitä tehdä!" Emily parkui. Hän veti syvään henkeä, pyyhki kyyneleet ja puri hampaitaan yhteen. Sitten hän rentoutui. "Ehkä vain nukun tämän pahan olon pois."
"Huomenna herään ja näen että tämä oli vain pahaa unta."
"Okei. Kykenet tähän!" Emily kannusti itseään peilin edessä uusissa äitiysvaatteissaan. "Soitat Alexille ja kerrot uutiset. Hän ei tuomitse sinua vaikka olettekin tunteneet vasta vähän aikaa."
"Noniin", Emily mutisi näpyttäessään Alexin numeron.
"En enää edes tiedä voinko pahoin henkisesti vai fyysisesti", Emily mutisi vatsaa pidellen. "Kykenenkö tähän?"
"Oletko valmis toiseen lapseen, ainoa lapseni?" virnuili Emily Noodlesille joka lähinnä katsoi tätä hämmentyneenä. Emily huokaisi. "Täytyy kai soittaa muillekin ja kertoa uutiset ennenkuin he kuulevat sen muualta."
"Hei! Arvaa.... Ai Alex kertoi.... Lähti.... Pärjään kyllä yksinkin.... Olen varma."
"Pärjään kyllä yksinkin", Emily vastasi tyynesti viidennelle soitolleen. "Kiitos! Nähdään kun ehdit."
"Pärjään kyllä yksinkin."
"Pärjään yksinkin, vai mitä Noodles?"
"Pärjään oikein hyvin yksinkin. Ilman lapsen isää. Ilman hyväpalkkaista työtä. Pärjään kyllä!"
"Pärjään kyllä. Pärjään kyllä. Pärjään kyllä. Pärjäänkö? Pärjään minä. Kyllä minä pärjään. Pärjäänkö? Pärjään. En pärjää."
"En minä pärjää. En pärjää!" Emily purskahti itkuun. "Miten minä muka pärjään?"
"Ei! Minä en saa romahtaa nyt", Emily nyyhkytti. Pian hän keräsi itsensä vaikka ei ollutkaan vakuuttunut jaksamisestaan. "Tarvitsen muuta ajateltavaa. Valojen festivaali on muutaman tunnin matkan päässä ja olen aina tahtonut käydä siellä. Otan junan ja lähden pitämään hauskaa."
"Okei Emily", Emily ajatteli. "Kykenet tähän. Sinusta ei tule huonoa äitiä. Sinä pärjäät. Ei. Nyt ei ajatella lapsia. Nyt ajatellaan itseä. Ehkä syödään jotain uutta?"
"Täällä on niin kaunista", Emily huomasi sanovansa ääneen. "Ensimmäisenä tahdon ruo-"
"Tarvitaan tänne lumihirviö!" huusi lapsi Emilylle.
"En minä ehkä tällä ker-"
"Raaaaawr!" karjaisi Emily. "Olen valtava lumihirviö ja olette astuneet alueelleni. Nyt minä tuhoan aluksenne ja syön teidät."
"Apua!" kikattivat lapset. "Ei meidän alusta!"
"Noniin. Kyllä minä pystyn tähän!" Emily tokaisi itselleen. Hän käveli makuuhuoneeseen ja katsoi nimikirjoitusta jonka oli saanut tulevan lapsena isän kotoa aikoinaan.
"Judith", Emily aloitti puhumaan nimikirjoitukselle. "Minä pystyn tähän. Sinäkin olisit varmasti sitä mieltä jos tietäisit tilanteeni. Tästä lähtee."
"Tohtori Wood puhelimessa", kuului ääni.
"Olen valmis tietämään lapseni sukupuolen."
Emily katsoi itseään peilistä. Hän hymyili lämpimästi katsoessaan vatsaansa.
JONKUN MATKAN PÄÄSSÄ:
"Haloo?" vastasi Alex.
"Heippa! Mulla olisi kerrottavaa", Emily sanoi hermostuneena.
"Oletko kunnossa? En ole kuullut sinusta aikoihin."
"Olen raskaana", Emily vastasi. Seurasi hetken hiljaisuus. "Alex?"
"Oikeasti?" kiljaisi Alex innoissaan. "Paljon onnea! Kuka on isä?"
"Sillä ei ole väliä", sanoi Emily vaimeasti. "Se päätti lähteä kun kerroin."
"Voi ei. No mutta muista! Kun ihana pikku papanasi syntyy, voin olla apuna."
"Ei hätää! Pärjään kyllä", Emily valehteli.
"Onko se tyttö vai poika?" Alex innostui kysymään.
"En tiedä vielä. En ole varma haluanko tietää ennen lapsen syntymää."
"No hei, ilmoita kun tiedät! Tulen joskus käymään. Onnea vielä!"
"Kiitos Alex", Emily sanoi ja sulki puhelimen. Hän voi pahoin.
"Mau", kuului naukaisu olohuoneesta.
"Kiitos Joaquin....... Ei mitään hätää pärjään kyllä! Jaksan varmasti huolehtia pienokaisesta itsekin.... Ei.... Hän lähti.... Pärjään kyllä!"
PIAN:
"Hei punapää!" kuului kimeä ääni. Emily kääntyi vaistomaisesti katsomaan äänen suuntaan.
"Minä?" Emily ihmetteli ja otti pari askelta taaksepäin. Tätä hän ei kaivannut.
"Ole kiltti!" huusi toinen lapsi. "Avaruussukkulalla leikkiminen alkaa käydä tylsäksi ilman hurjia hirviöitä."
"Menisit! He pyysivät kiltisti", huikkasi ohitse kirmaileva nuori nainen.
"Tulisit nyt, kiltti!" lapset huusivat yhteen ääneen.
"Hyvä on. Mutta vain hetkeksi!" Emily vastasi.
"Syö tuo, älä mua!" huusi toinen lapsista.
"Hei!" vastasi toinen leikkisän äkäisesti.
"Kyllä minä pärjään", Emily totesi itselleen hymyillen.
PIDEMMÄN MATKAN PÄÄSSÄ:
"Heippa. Emily Sims tässä", Emily sanoi.
"Päivää jälleen! Mukava kuulla sinusta. Miten raskaus sujuu?"
"Hyvin sujuu. Ajattelin aiempaa ehdotustasi."
"Ja?"
"Hienoa! Milloin hoidetaan tämä asia?"
"Minulla on tänään toisen lääkärin kanssa aika. Voisitko tulla paikalle ja selvittää asian samalla?"
"Monelta aikasi on?"
"Tunnin päästä."
"Hmm. Selvä. Kyllä minulla näyttäisi olevan aikaa. Voit tulla juuri ennen tuota aikaasi käymään niin selvitetään lapsesi sukupuoli!"
"Kiitos paljon! Nähdään pian."
"Noniin vauva", hän puhui mahalleen. "Selvitetään millaiseksi pääsen sisustamaan huoneesi."
Emily katsoi tyhjään huoneeseen talossaan joka odotti uutta tulokasta. Hän mietti uusia maaleja. Ehkä jotain sukupuolineutraalia vihreää tai kirkkaan pinkkiä? Hän pohti mihin kehto tulisi. Emily hymyili ja lähti kohti lääkäriä.
"Onneksi olkoon Emily. Se on tyttö."
Kommentit
Lähetä kommentti